sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Nyt alkoi tapahtumaan...

Hiljaiseloa on nyt kulunut jonkin aikaa. Syynä tähän oli se, että vanhan talomme myynti kesti kaiken kaikkiaan noin 4 kuukautta, jonka aikana uuden talon suunnittelu oli jäissä motivaatio-ongelmien takia. Nyt sitten vanhan talon kauppa on allekirjoitusta vaille valmis, joten hyvältä näyttää, vaikka vielä pieni epävarmuus on olemassa. Mahdollinen kauppa sai tietysti uuden talon suunnittelun infernaaliseen vauhtiin, jonka seurauksena talopakettitoimittajien lyhyelle listalle päässeet firmat on käyty uudelleen läpi ja hintakilpailua on lietsottu viimeisen päälle. Tämän hetken tilanne on se, että Kauhajoen Puutalokymppi ja Jetta ovat vahvimmat vaihtoehdot. Puutalokympin etuna on hinta ja Jetan positiivisiksi puoliksi voisi laittaa laajempi toimitussisältö ja välipohjan rakenne.

Kirjoittelen tarkemmin suunnitelmista, kunhan vanhasta talosta tehdään kaupat loppuun asti, ja kun tiedetään, että rakennusprojekti oikeasti lähtee vauhtiin.

Tämän hetken optimistinen arvio on seuraava:
- talokaupat huhtikuussa
- talopakettikaupat toukokuussa
- rakennuslopu vetämään toukokuussa
- tontin raivaus alkukesästä
- perustukset heinä-elokuussa
- talopaketti elokuun aikana
- muutto jouluksi.

Kiva lukea jälkikäteen, kuinka aikataulu piti ;=) Mitään ressiä sen kanssa ei oteta, mutta hyvä olla tavoitteet.